Suomalainen joulu -laulukirjaan on kerätty kaikki viime vuosikymmeninä Suomessa tunnetuksi tulleet ja huomionarvoiset joululaulut. Kirjan sisältämät laulut ovat alkuperäisversioita, eli kyse ei ole helponnetuista sovituksista. Kirja on laadittu ensisijaisesti laulun ammattilaisille ja harrastajille, mutta soveltuu erinomaisesti myös yhteislaulukäyttöön (suosittelemme matalaa versiota siihen tarkoitukseen).

Muutamista lauluista ei ole saatavilla alkuperäisversiota pianolle ja lauluäänelle, joten niistä on laadittu uudet laulujen henkeä kunniottavat sovitukset.

Toinen, uudistettu painos on sisällöltään identtinen ensimmäisen painoksen kanssa. Ulkoasu ja taitto on kokenut täydellisen muutoksen. Kirja on saatavana nyt kierrekantisena. Lisäksi joitakin sovituksia on vaihdettu, sävellajeja tarkastettu ja runsaasti ensimmäisessä painoksessa esiintyneitä virheitä korjattu.