UUSINTAPAINOS

Pale Saarisen toimittama laulu- ja musisointi kirja on ensimmäinen laajamuotoinen julkaisu kahden merkittävän kevyen musiikin ammattilaisen elämäntyöstä. Tätä kiistatta olivat edesmenneet Matti Jurva ja Tatu Pekkarinen joiden yhteistyö alkoi 1930-luvun alussa, kun Tatu alkoi kirjoittaa sanoituksia Matin sävellyksiin, joka aiemmin vastasi myös omista tekstien lyriikoista.

Jurva ja Pekkarinen olivat todella tuotteliaita: syntyi myös käsikirjoituksia elokuviin- ja teatterille. He olivat merkittäviä esikuvia Toivo Kärjelle ja Reino Helismaalle, jotka jatkoivat huiman parivaljakon sarkaa. Sittemmin he ovat innoittaneet lukuisia suomalaisia laulaja/lauluntekijöitä, kuten mm. Veikko Lavia, Junnu Vainiota, Vexi Salmea, Juice Leskistä, Lama-yhtyettä ja Heikki Saloa.

”Mestariparivaljakon paluu” sisältää Jurvan (säv.san) uniikkeja lauluja, Pekkarisen kanssa tehtyjä isoja suosikkeja, luonnehdintoja, kuvia, lehtileikkeitä ja valikoitujen levytyksien diskografiaa. Julkaisu on tarkoitettu monipuoliseen käyttöön (laulu kokoonpanot, lauluillat, musiikkiteatteri, säestykset ja opetus).

Luonnehdintoja muun muassa Pekka Gronow, Heikki Salo, Irina Björklund, Olavi Uusivirta, Jukka Poika, Anne-Mari Kivimäki ja Arto Järvelä.


LAULUSOVITUKSET PERUSTUVAT JUKKA POJAN LEVYYN

Tämän julkaisun uudet sovitukset pohjautuvat Matti Jurva Orkesteri: "Jurva jyrää!"-albumiin. Jukka Poika on onnistuneesti uustulkinnut Matti Jurvan & Tatu Pekkarisen lauluja albumillisen osoituksena siitä, että nämä kuolemattomat laulut elävät myös tässä ajassa. Olavi Uusivirta levytti myös hiljattain "Väliaikainen"-klassikon.


KAPPALEITA

Tullaan tullaan

Sulamith

Väliaikainen

Ihminen älä hermostu

Hawaiji-idylli

Soita viel' se refer-jazz

Savonmuan Hilima

Kaunis Veera

Hiekkarannalla

Heili soittaa saksofonia

Lehmä kauppias Kaikkonen


"Pale Saarisen toimittamaan
Mestariparivaljakon paluu! -kir-
jaseen on poimittu mukaan kak-
sitoista kaksikon kappaletta Su-
lamithista Savonmuan Hilimaan
ja Hawaijin idyllistä Soita vielä
Refer-jazziin ja soinnutettu ne
tämän päivän asuun. Teksti-
osassa Jurvan ja Pekkarisen vai-
kutusta suomalaiseen viihtee-
seen arvioivat niin pitkän linjan

Pekka Gronow kuin tämän ajan
ammattilaiset, sanoittaja Heik-
ki Salo, pelimannit Anne-Mari
Kivimäki ja Arto Järvelä kuin
laulajat Irina Björklund, Jukka
Poika ja Olavi Uusivirta.

Mestariparivaljakon paluu! -kirjanen
on uusine sovituksineen hyvä avaus
laajemmallekin, palkitsevalle
tutkiskelulle. Hupilaulujen takaa
paljastuu elämän koko kirjo."

-Seppo Kononen / Kansanmusiikki-lehti