Isonkyrön pappilan poika Iivari E. Koskimies (1873-1929) oli monipuolinen musiikkimies, jonka syntymästä tuli viime vuonna kuluneeksi 150 vuotta. Hänen elämäntyönsä ajoittui Suomen autonomian ajan lopulle ja itsenäisyytemme alkutaipaleelle. Kouluaikanaan hän soitti pianoa, huilua ja viulua, perusti Vaasan suomalaiseen lyseoon kuoron ja orkesterin johtaen myös molempia. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi Iivari aloitti opinnot Helsingin yliopistossa valmistuen kielten maisteriksi. Yliopisto-opintojensa ohella hän opiskeli musiikin teoriaa Jean Sibeliuksen ja urkujensoittoa Oskar Merikannon johdolla. Hän toimi samaan aikaan myös Ylioppilaskunnan Laulajien varajohtajana sekä Uuden Suomettaren musiikkikriitikkona. Iivari E. Koskimies promovoitiin Helsingin yliopiston vuoden 1897 promootiossa filosofian maisteriksi. Promootiokantaatin musiikin oli säveltänyt Jean Sibelius ja sanat kirjoittanut Iivarin veli A.W. Forsman (vuodesta 1906 Koskimies). Sibeliuksen säveltämä kantaatti muodostui kymmenestä sekakuorolle sävelletystä laulusta. Iivarin kirjoittama kantaatin arvostelu julkaistiin Uudessa Suomettaressa. Kirjassa kerrotaan, kuinka promootiokantaatin suosittu laulu ”Soi kiitokseksi Luojan sa laulu hentoinen” päätyi monien eri vaiheiden kautta luterilaisen kirkon virreksi. Iivari E. Koskimies teki varsinaisen elämäntyönsä kahdella eri kulttuurisektorilla: ensin musiikinlehtorina ruotsinkielisessä Uudenkaarlepyyn seminaarissa (1898-1917) ja sitten suomenkielisessä Jyväskylän seminaarissa (1917-1929). Ulkomaisilla opintomatkoilla hän tutustui uusiin musiikin opetusmenetelmiin, joita hän sovelsi omaan opetukseensa. Hän tuli tunnetuksi myös orkesterin- ja kuoronjohtajana sekä säveltäjänä. Iivari E. Koskimiehen lukuisat päiväkirjat ja kirjeenvaihto mm. säveltäjä Aksel Törnuddin ja kirjailija, pianisti Jalmari Hahlin kanssa lisäävät tietoa 1890-luvun musiikkielämästä. Musiikin lisäksi Iivari tunnettiin myös monipuolisista kädentaidoistaan. Hän rakensi itse mm. kahdet urut ja kunnosti hankkimiaan historiallisia klaveerisoittimia.