Luonnontila on tila ennen yhteiskuntasopimusta. Se on myös tila, jossa sopimuksensisältö ei ole enää jatkuvuus eikä tasapaino. Luonnontila on yhdelle anarkia, toiselle alkuperäinen harmonia. Usein se on tarpeiden heijastus, joka peittää näkyvistä itse luonnon. Runokokoelma palauttaa kahden vaiheilla olevia ääriviivoja paikoilleen. Laumaa ei voi puhe tavoittaa, vain yksilön, joka kuullessaan puheen herää lauman ulkopuolelta. Mahdottoman edessä ihminen vihdoin antautuu itse luomaan liikkumavaran ihmisten jähmettyneessä, taipumattomassa metsässä. Valonsäde osuu kehen tahansa ja herättää keväästä.