"Kirja siitä, miten vahvistamme aikuisten ymmärrystä ja hyväksyntää, jotta jokainen lapsi saisi kasvaa ja kehittyä kohti sellaista elämää, jota hän itse toivoisi saavansa elää." Kirjan alkusanat tiivistävät Annele Wimanin ajatukset ja tavoitteet: Meitä kaikkia tarvitaan, että jokainen lapsi saisi kasvaa turvallisessa, huolehtivassa sekä kasvua, kehitystä ja oppimista tukevassa ympäristössä.

Pieni lapsi rakentaa itseään ja tulevaisuuttaan meidän aikuisten turvallisessa ja ymmärtävässä ohjauksessa. Kaiken keskiössä on laadukas vuorovaikutus, läsnäolo sekä lapsen tarpeiden aito kuuleminen, näkeminen ja tarpeisiin vastaaminen. Näiden tulisi olla varhaiskasvatuksen toiminnan ydintä, mutta onko näille riittävästi aikaa tämän päivän kasvatuksessa ja opetuksessa? Entä mitkä ovat niitä toiminnan sisältöjä, minkä varaan lapsi rakentaa itseään, omia vahvuuksiaan ja omaa persoonallista tapaansa toimia?

Tällä hetkellä arkea värittävät kiire, meteli, resursssipula ja huoli tulevasta. Meillä jokaisella on kuitenkin myös avaimia oman ja lähiympäristömme hyvinvoinnin rakentamiseen. Tämä edellyttää kuitenkin tietoista, tavoitteellista ja arvokeskeistä työtapaa, mihin meidän tulisi tulevaisuuudessa sitoutua yhä enemmän. Koska työtä on paljon, tarvitaan meidän jokaisen panosta paremman huomisen eteen.

Kirjan kautta Annele Wiman vastaa mm. kysymyksiin, miten arkea voi rakentaa niin, että lapsi tulee aidosti kuulluksi ja nähdyksi. Miten arkea hidastetaan, ja miten aidolle läsnäololle ja yhteyden tunteille annetaan tilaa. Kirja sisältää runsaasti tutkimustietoa, vinkkejä, menetelmiä ja toimintatapoja. Koska arkea ei rakenneta kuitenkaan yksittäisten vinkkien, ideoiden tai tiedonmurusten varaan, kirjan lukeminen ja sen keskeisten ajatusten omaksuminen edellyttävät aikaa, pohdintaa sekä dialogia, että kirjan sisältämä tieto muuttuisi aidoiksi ja konkreettisiksi teoiksi lasten hyvinvoinnin eteen.

Lapset ovat ansainneet parasta, mitä me aikuiset voimme heille tarjota.