Et ehkä muista minua. Olen pikkukylän huoltoaseman pöydässä yksin istuva, puoliksi juotua kahvikupillista kuluneissa käsissäni hautova vanha mies. Katselen ulos ikkunasta ja hyräilen hiljaa. Olen punaisiin pukeutunut, vahvasti meikattu kioskin myyjä, joka ei hymyile koskaan. Aloitin työt täällä heti peruskoulun jälkeen. Siitä on nyt kaksikymmentä vuotta. Olen kauppakeskuksen keskusaukion nuori feissari, jonka ohitit nopeasti kättäsi heilauttaen. Olen se vanha nainen, joka kaivoi lompakkoaan raivostuttavan hitaasti kaupan jonossa. Olen kumarassa istuva, epämääräisen ikäinen ja rähjäisen näköinen mies bussikatoksen penkillä. Jalkojeni viereen on laskettu kauhtunut, harmaa reppu ja sormieni välissä käryää savuke. Kaikki jotenkin leijuu, enkä ole koskaan saanut mistään otetta, tiedättekö? Tiedättehän?