Suurlakon nostattamat muutosvaatimukset kohdistuivat 1910-luvulla myös kirkkoon. Vahvistaakseen papiston yhteyttä, ammatillisia valmiuksia ja hengellisyyttä murrosaikana papit alkoivat perustaa veljespiirejä, joiden keskusliitoksi Pappisliitto syntyi ensimmäisillä kirkkopäivillä 1918. Liiton toiminnan painopiste oli 1970-luvulle asti avustuksissa, koulutuksessa, kannanotoissa, julkaisutoiminnassa ja opintomatkoissa. Pappisliitto oli perustamassa keskusjärjestö Akavaa, jonka jäseneksi se liittyi 1951. Keskitetyn sopimusjärjestelmän myötä toiminnan keskiöön nousi vuodesta 1975 alkaen edunvalvonta. Liitto tavoitteli papiston kokonaispalkkausta, johon kuuluivat papiston asumisvelvoitteen poistaminen ja viisipäiväinen työviikko. Alkuperäislähteisiin perustuva tutkimus asettaa Pappisliiton historian laajaan kirkon ja suomalaisen yhteiskunnan muutokseen sadan vuoden aikana. Tutkimus tekee monipuolisesti selkoa suomalaisen pappeuden identiteetistä ja muutoksesta liiton perustamisesta kirkollisten liittojen yhdistymispyrkimyksiin vuoteen 2005 asti.