Eliisa oli todella elänyt ihminen ja hän eli ja toimi oman aikansa arvojen ja tapojen mukaan. Meidän aikanamme puhutaan sosiaaliryhmistä ja yhä enemmän taas yhteiskunta luokista. Eliisan elämän aikana olivat yhteiskuntaa halkovat luokkarajat vähintään yhtä kovat kuin nykyään. Suomen itsenäistyttyä valtiovalta pyrki tasaamaan yhteiskunnan tulonjakoa mm. Lex Kallio lailla. Se tuli torpparien vapautuslakia korvaamaan tilattoman väestön osan suhteen. Eliisan elämän aikana olivat myös suuret maailman tapahtumat eli ensimmäinen ja toinen maail-mansota. Niitten vaikutukset tuntuivat myös meillä Suomessa. Outokummun Kuusjärven hautaus-maalla on ns. Kapinallisten muistokivi. Siihen on merkitty 42 punavangin nimet. He menehtyivät silloin riehuviin epidemioihin. Eliisan kuten monen muun perheen oli pakko keskittyä enemmän omaan toimeentuloonsa kuin pohtia yhteiskunnan tapahtumia. Eliisan elinaikana alkoi tapahtua ehkä ihmiskunnan suurin vallankumous, tekniikan riemumarssi. Samalla, kun se helpotti ruumiillista työtä, se muutti täysin myös ammattien rakenteet. Heille auto oli jo jotenkin kummajainen ja osa hevosistakin pelkäsi niitä. Tuskin Eliisa ja Jussi uskoisivat silmiään nähdessään nykyisen maailmanajan. Heille riihessä viljanpuinnit ja heinien niitto käsin oli todellisuutta ruokaa pöytään hankittaessa. Perheen tiheään sattuneitten kuolemantausten vuoksi ei Eliisalle ollut varaa edes pitää hautajaisia, kun häntä vietiin arkussa Polvijärven kirkkomaahan, maassa oli jo 5 cm lunta. Kirjoittaja muistaa koko ikänsä ne savuavat pysäköidyt kuorma- autot, kun aikuiset kantoivat Eliisan hautaan Jussinsa viereen. Pieni vauvana menehtynyt Eeva haudattiin helmikuulla mummunsa syliin. Korvatkoon tämä kirja Eliisa mummolle hänen ansaitsemansa hautajaiset.