Runoja hulluudesta ja rakkaudesta. Jukka Jalosen esikoisteos sisältää pienen osan hänen huomattavasta runotuotannostaan.Kirja sisältö on jaettu kahteen osaan Vilpitön hulluus ja Sydämeni laulu. Kirjan mustavalkoinen kuvitus toimii sekä alaotsikkoina että korostaa runojen sanomaa.

Urheilumanageri ja kamppailulajien valmentaja Jukka Jalonen julkaisee sisäistä kamppailua ja seestymistä käsittelevän runoteoksen Elämöi. Teos kertoo
hulluudesta ja rakkaudesta, vimmasta ja seestymisestä, heikkoudesta ja vahvuudesta.
Kirjan myyntitulot lahjoitetaan kokonaisuudessaan mielenterveystyöhön.

Jalonen on tehnyt pitkän uran moottoriurheilun ja kamppailulajien parissa. Jalosen runoteoksen syntymiseen ovat vaikuttaneet läheinen suhde luontoon ja
kamppailulajeihin oleellisesti liittyvä mielenhallinta. Teos purkaa, peilaa ja avaa kamppailua sisäisiä demoneja vastaan. Runot ovat Jalosen mukaan kirjoitettu niille, jotka pystyvät huutamaan tuskaansa puille, mutta eivät pysty avaamaan sitä kenellekään.
Jalonen kertoo runoissaan luonnosta, sateesta ja tuulesta. Kirjassa käsitellään tekoja ja sanoja, jotka johtavat hulluuden kautta seestymiseen, rakkauteen ja harmoniaan.

Jukka Jalonen kirjoitti ensimmäiset runonsa elämää paljon kokeneille vanhuksille, joita hän kuunteli ja otti oppia. Hoitajat lukivat heille näitä runoja, vaikka uni vei usein voiton. Runoja tilattiin surujuhliin ja merkkipäiville, lohdutukseksi, terapiaksi ja kenties myös iloksi. Tämän innoittamana hän jatkoi kirjoitustyötä ja julkaisi uusia, tätä hetkeä heijastavia runojansa hulluudesta ja rakkaudesta kokoelmana.

Kirjan kuvat ja niiden kirjoittaminen nykyhetkeen ovat myös innoittaneet Jalosta runojen tekemiseen. Pääosa kuvista on valittu SA-kuvan mittavista arkistosta Jaloselle tärkeään sotaveteraanityön kautta. Kannen mystinen nainen symbolisoi mielentilaa, jossa parhaat runot ja seestyminen saavat alkunsa.