Räppäri Sonny Nyman tuomittiin murhasta elinkautiseen vankeusrangaistukseen vuonna 2005. Juuri ennen tuomiotaan Nyman oli nousemassa tähtitaivaalle Remu Aaltosen avustamana, mutta kun vankilan portti kävi, haaveet meinasivat jäädä toteutumatta.


Nyman kertoo kirjassaan raadollisen rehellisesti elämästään peruuttamattoman rikoksensa jälkeen ja ennen sitä. Hän eli lapsuutensa ja nuoruutensa kahdessakymmenessä lasten- ja nuortenkodissa, ja yhteensä Nyman on viettänyt laitoksissa elämästään yli 33 vuotta. Sairastuttuaan vankilassa vakavasti ja kuoleman porteilla Nyman kieltäytyi hoidosta ja kysyi, onko hänellä oikeus elää, kun hän on vienyt toisen ihmisen hengen.



Nyman kertoo kirjassaan myös yli viidestätoista vuodesta Suomen eri vankiloissa, ja siitä, kuinka hän perusti suositun räp-bändin D.S.G:n. Sen biisejä on kuunneltu Youtubessa yli kuusi miljoonaa kertaa. Nyman valmistui myös nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi vankilassa ja hän on tehnyt jo nuorisotyötä useamman vuoden ajan. Nyman haluaakin omalla esimerkillään näyttää, kuinka kuka tahansa voi muuttaa elämänsä suuntaa. Kirjassa kerrotaan myös huumemaailman ongelmista sekä valotetaan romanikulttuuria ennennäkemättömällä tavalla.