Sähkökitaristien kuninkaallisiin eittämättä lukeutuva Eric Clapton (s. 1945) on kulkenut pitkän tien eteläenglantilaisesta pikkukaupungin pojasta Yardbirdsin, John Mayallin ja Lontoon bluesklubien kautta Cream-yhtyeeseen ja sieltä edelleen yhä jatkuvalle soolouralle. Bluesin ja rockin ystävät tuntevat Claptonin musiikin, mutta moniko todella tuntee ihmisen nimeltä Eric Clapton? Beatleseista ja Rolling Stonesista sekä kummankin keskeisistä hahmoista erikseen ansiokkaat elämäkerrat kirjoittanut Philip Norman valottaa tuoreessa kirjassaan perinpohjaisesti Claptonin ajatusmaailmaa ja ihmissuhteita sekä myös juhlitun muusikon uran valoja ja varjoja, hänen ylä- ja alamäkiään. Philip Normanin teoksia aiemminkin menestyksekkäästi suomentanut Jussi Niemi tekee tässä tuoreessa suomennoksessaan jälleen hienoa jälkeä. Hän osoittaa taas kerran todeksi sen, että toisessa kulttuurissa kasvaneen muusikon mielenmaailmasta osaa kertoa äidinkielellään luontevimmin sellainen ihminen, joka on itse nuoresta alkaen kokenut olevansa osa rakastamansa musiikin kansainvälistä veljeskuntaa.