V. A. Koskenniemi (1885-1962) piti itseään ensisijaisesti runoilijana. Suomen kirjallisuus- ja kulttuurihistoriassa hänet tunnetaan monissa muissakin rooleissa: lehtimiehenä, kriitikkona, esseistinä, kirjallisuus- ja kulttuurialan järjestöjen luottamushenkilönä, kirjallisen piirin primus motorina ja suomentajana, Turun yliopiston professorina ja rehtorina sekä Suomen Akatemian jäsenenä. Samalla hän oli yksi Suomen kulttuurielämän kiistellyimpiä hahmoja erityisesti Saksan yhteyksiensä takia. Toisen maailmansodan jälkeen Koskenniemi joutui nousevan polven kulttuurivaikuttajien hampaisiin ja hänet julistettiin jo kuolleeksi, menneisyyden hahmoksi. Silti häneen yhä nykyäänkin palataan eri yhteyksissä.