Nick Baron: Karjalan kuningas — Eversti P. J. Woods ja brittiläinen interventio Pohjois-Venäjällä 1918-1919 ”Nick Baronin henkilöhistoria irlantilaisesta eversti P. J. Woodsista avaa uuden näkökulman Pohjois-Venäjän tapahtumiin 1918-1919. Woods oli irlantilainen nationalisti ja brittiläisen imperiumin soturi, mutta brittieliitin arvostelija. Hän tykästyi karjalaisiin, joista loi Karjalan rykmentin. Se oli hänen työkalunsa Vienanmeren rannikolla ja Vienan kylissä, joita tavoittelivat niin valkoiset ja punaiset suomalaiset kuin venäläiset valkoiset ja bolshevikit. Karjalaiset olivat Woodsille lojaaleja ja Woods heille. Woodsin tuella karjalaiset tavoittelivat itsenäisyyttä, mutta ne haaveet luhistuivat liittoutuneiden jätettyä Karjalan syksyllä 1919.” Erikoislähettiläs Heikki Talvitie Syyskuun alkupuolella vuonna 1918 brittiläinen upseerilähetti taivalsi Vienan Kemijokea ylös kohti Uhtuaa. Hänellä oli viemisenään kirje eversti Philip Woodsille, joka oli juuri saanut karjalaisrykmenttinsä voimin karkotettua suomalaiset heimosoturit tuosta Vienan keskuskylästä. Kirjeessä kenraali Charles Maynard, Woodsin esimies Murmanskissa, tiedusteli aikooko Woods jäädä talveksi Vienaan ”karjalaisten kuninkaana” vai suostuuko hän siirtämään joukkonsa turvaan Kantalahteen Vienanmeren pohjukkaan. Neuvoteltuaan karjalaisten upseeritovereidensa kanssa Woods vastaa kenraalille päättäneensä jäädä Vienaan ”kunnes työ on tehty”. Mitä ihmettä Britannian armeijan palveluksessa Etelä-Afrikassa ja Ranskan rintamalla ansioitunut pohjoisirlantilainen eversti teki Vienan korpikylissä maailmansodan viimeisenä syksynä? Miksi brittikenraali varustautui joukkoineen talvehtimaan Muurmannilla? Miten karjalaiset tsaarin armeijan veteraanit olivat päätyneet brittien leipiin ja aseisiin? Miksi karjalaiset taistelivat suomalaisia vastaan Vienan kylissä? Miksi valkoiset venäjäiset suunnittelivat brittieverstin salamurhaa Sorokassa Vienanmeren rannalla? Vastaukset löytyvät englantilaisen tutkijan Nick Baronin vuonna 2007 julkaistusta teoksesta The King of Karelia: Col. P.J. Woods and the British Intervention in North Russia, 1918-1919: A History and Memoir, joka on nyt julkaistu Karjalan Sivistysseuran toimesta suomeksi. Aikaisemmin kirja on käännetty venäjäksi. Kirjassa on kaksi osaa: Baronin kirjoittama Woodsin elämäkerta ja Woodsin omat muistelmat Karjalan retkestään. Tohtori Nick Baronin erikoisalaa on 1900-luvun Venäjän ja Itä-Euroopan poliittinen historia, kulttuuri- ja sosiaalihistoria sekä poliittinen maantiede. Teoksen on kääntänyt Mirko Harjula. Brittijoukot nousivat maihin Murmanskiin keväällä 1918, kun brittiesikunnassa pääteltiin saksalaisten uhkaavan Suomen kautta entente-liittolaisten varastoja ja sotatarvikekuljetuksia Murmanskin satamassa ja Muurmannin radalla. Ensimmäisen maailmansodan ratkaisutaistelut kävivät kiivaimmillaan Ranskan rintamalla, joten suuria brittijoukkoja ei Pohjois-Venäjälle voitu lähettää. Briteillä oli kuitenkin puolellaan eräs etu, jota muilla sotaa käyvillä suurvalloilla ei enää tuossa vaiheessa ollut. Britti-imperiumin sotateollisuus pystyi vielä tuottamaan tehokkaasti elintarvikkeita, vaatteita ja sotavarusteita. Ne olivat käypää valuuttaa, kun kenraali Maynard upseereineen ryhtyi värväämään liittolaisia. Neuvosto-Venäjä oli maaliskuussa 1918 tehnyt erillisrauhan Saksan kanssa. Rauhan tultua Venäjän puolella taistelleiden liittolaisten joukkoja lähti pyrkimään Muurmannille. Sinne tuli junalasteittain serbejä, ranskalaisia ja puolalaisia. Heistä britit saivat bolsevikkeja vastaan sotimaan halukkaita vahvistuksia. Laivojen tuomina saatiin vielä italialaisia ja amerikkalaisia joukkoja. Radan varren kaupungeista löytyi punahenkisiä suomalaisia, joista syntyi Kantalahdessa legendaarinen Muurmannin legioona. Vienan Kemin kaupungista löytyi kansallismielisiä karjalaisia, joista muodostettiin Karjalan rykmentti eversti Woodsin johdolla. Näillä kansallisuuksiltaan ja sotataidoiltaan varsin kirjavilla joukoilla oli ensin ajettava Saksan liittolaisiksi uskotut suomalaiset Vienasta ja sitten käännyttävä punaisia venäläisiä vastaan. Maynardin tiedustellessa Woodsilta, mitä hän aikoo ensin tehdä karjalaistensa kanssa, tämä vastasi ajattavansa näiden parrat, jotta näkee minkälaisen väen kanssa on tekemisissä. Siitä alkoi Woodsin ja karjalaisten yhteistyö, joka kasvoi molemminpuoliseksi kunnioitukseksi ja ystävyydeksi. Woods tuki karjalaisia heidän itsenäisyyspyrkimyksissään, josta hän ei saanut kiitosta esimiehiltään eikä Muurmannilla valtaan nousseilta valkoisilta venäläisiltä. Britit viipyivät Karjalassa syksyyn 1919 saakka, jolloin kumppanukset jättivät haikeat jäähyväiset. Woods palasi kotiinsa Ulsteriin ja ehti vielä tehdä monivaiheisen uran muun muassa Pohjois-Irlannin kiihkeässä politiikassa ja Iso-Britannian parlamentissa.