Vuosina 2015-16 kärjistynyt pakolaiskriisi toi Suomeen enimmillään kolmessa kuukaudessa noin 32 000 turvapaikanhakijaa, pääosin Syyriasta, Afganistanista ja Irakista. Suvi Ermilän tähänastinen pääteos sijoittuu vastaanottokeskukseen, jollaisiin turvapaikkaa hakeneet sijoitettiin odottamaan viranomaisten päätöksiä. Laitoksen arki on hidasta ja odottavaa, tulokkaat kelluvat menneen ja tulevan epävärmassa välitilassa. Kirja jakautuu pariin tusinaan novellimaiseen lukuun. Kertomukset nivoutuvat kokonaisuudeksi, joka käsittelee pakolaisten ahdinkoa, yksinäisyyttä ja turhautumista, virkamiesten moraalisia pohdintoja ja laitosarjen absurdiutta. Kohtaamisen vaikeus tuo perusvireeltään apeaan teokseen omintakeista kuivaa komiikkaa.

Suvi Ermilä (s. 1986) on paitsi sarjakuvataiteilija, myös sosionomi, joka on työskennellyt ohjaajana eri vastaanottokeskuksissa vuosina 2010-18. Häneltä on ilmestynyt aiemmin kaksi sarjakuvakirjaa, Hauho (2017) ja Jälki (2018).