Emme koskaan voi täysin tyhjentävästi selittää Neuvostoliiton syvintä olemusta. Voimme silti yrittää ymmärtää - sekä pientä ihmistä - että järkälemäistä valtiohirviötä. Ja ihmishirviöitä valtiohirviön ohjaimissa. Tässä kirjassa näkökulma on kohdistettu ennen kaikkea propagandan ja käytännön elämän väliseen jännitteeseen. Lenin ja kumppanit onnistuivat iskemään Venäjä-nimisen valtion hengiltä ja suorittamaan vallankaappauksen. Vaikka Leninin ideat näyttivät paperilla monen mielestä ihanteellisilta, käytäntö oli alusta asti verinen. Leninin sairastuttua Stalin sai kaapattua vallan itselleen. Proletariaatin diktatuurin eli köyhälistön yksinvallan sijaan tulikin Stalinin yksinvalta - verellä tahrattu tie syöpyi valtavaksi veren täyttämäksi jokiuomaksi. Stalin onnistui venyttämään valtaansa aina 50-luvulle eli kuolemaansa asti. Uusia puhdistuksia oli suunnitteilla, mutta aika loppui kesken. Stalinin ajasta Neuvostoliitto ei koskaan toipunut. Hruštšov yritti karistaa Stalinin haamun niskoiltaan. Mutta Neuvostoliitto oli jo uppoamassa hänen valtakaudellaan. Hruštšov teki korjausliikkeitä - silti hän myös tuhosi infrastruktuuria ja pahensi kylmää sotaa. Brežnevinkään ei onnistunut oikaista valtiohirviön kieroa selkärankaa - ei, vaikka aluksi näytti hyvältä. Kauniiksi lopuksi Gorbatšov yritti vielä viimeistä korjausliikettä, mutta oli liian hyväntahtoinen ihannoimansa isänmaan pelastustoimenjohtajaksi. Suuri "lohikäärmeilmapallo" puhkesi. Propagandalla yritettiin koko ajan pitää kulisseja pystyssä. Vaikka lapsikin tiesi totuuden.