Aleksanteri Ahola-Valon (1900-1997) Koulupojan päiväkirjat kertovat vuodesta 1907 vuoteen 1915 lapsiyhteisöstä, joka rakensi omaa maailmaansa tsaarin Venäjällä keskellä ihmiskunnan historian myllerrystä.. Päiväkirjan kirjoittamisprosessista kertoo Serafiiman ja Alikin (Ahola-Valo) keskustelu: - Alik, kirjoitatko joka päivä päiväkirjaa vai kirjaatko vain tärkeimmät tapahtumat? - Enemmän kirjoitan ajatuksistani, siitä mitä ajattelen ympäröivästä elämästä. - Oi, miten mielenkiintoista! Entä oletko joskus kirjoittanut minusta ja Anechkasta? - Aina kun tapaamme ja siitä, mistä puhumme. - Kirjoitat siis myös tästä tapaamisesta ja siitä, mitä puhumme? - Ehdottomasti, koska on mukavaa lukea, kun nämä päivät ovat iäksi kadonneet. Päiväkirjan kirjoittaminen on tilintekoa tulevaisuutta varten, jotta ei toistaisi virheitä ja olisi mahdollisuus uudistua, kasvattaa itseään ja tulla paremmaksi kuin on ollut... Päiväkirja on sielun ydinhermo. Se kuvastaa aikansa historiaa, toimii dokumenttina aikakauden sydämen lyönneistä. Me elämme pahuuden aikakaudella. Ja tästä vaikeneminen merkitsee myönnytystä, pahuuden hyväksymistä. Serafima! Jos puutteista vaietaan, merkitsee se sitä, että hyväksymme pahuuden ja kaiken sen, mitä ilman maailma olisi suurenmoinen paikka. (päiväkirja 5.1.1915) Jos kaikki, lapset ja aikuiset voisivat juoda samaa valoa, jota Ahola-Valo antoi maailmalle jo pienenä lapsena, eläisimme muuttuneessa maailmassa, rauhassa, rakkaudessa ja valossa. (Thomas McElwain Kuopio 2023)