”En ole koskaan ymmärtänyt, miksi aikuiset uskottelevat lapsille, että kannattaa olla kiltti ja kuuliainen. Jos olisin ollut esimerkillinen tytär, minunkin nimeni olisi nyt kaiverrettuna hautakiveen kuten sukulaisteni nimet.”

On vuosi 1954 Meziříčín kaupungissa. Kahdeksanvuotias Mira menettää perheensä lavantautiepidemialle ja joutuu asumaan oudon, mustiin pukeutuneen Hana-tätinsä luo. Vähitellen Mira sopeutuu yhteiseloon tätinsä kanssa, ja hänelle alkaa paljastua sekä oman sukunsa historia että Hanan syrjäytyneen ja syyllisyyttä täynnä olevan elämän tuskalliset syyt.

”Hana vain tuijotti. Aivan kuin hän olisi lähtenyt pois, mutta unohtanut vartalonsa tuolille. Pelkäsin, että täti valahtaisi maahan, ja hänestä jäisi jäljelle vain kasa mustia rääsyjä.”

Vuonna 1954 Meziříčín kaupungin lavantautiepidemia ei ollut ainoa ”paha, joka oli väijynyt kaupungin syvyyksissä”. Aikakautensa kauhut - natsipuolueen valtaannousu, Nürnbergin lait ja holokausti - olivat 1930- ja 40-luvuilla virranneet myös Meziříčín kaupungin suonissa ja saastuttaneet kaupungin ennakkoluuloilla ja pelolla.

Hanan tarina on kolmessa osassa kerrottu sukutarina, jonka palapelimäinen sommitelma liikkuu sujuvasti ajasta, hahmosta ja kertojasta toiseen, se punoo ihmiskohtalot yhteen ja irrottaa ne sitten toisistaan asettaen jo aikaisemmin lukemamme uusiin yhteyksiinsä.