Kannessa on kolme linssiä, ja kirja toimii camera obscurana. Kriitikko Otso Kantokorpi kirjoittaa: Pirilä on tunnettu teoksistaan, joissa hän on käyttänyt camera obscuraa apunaan. Hän on kuvannut ihmisiä huoneissaan, joihin hän on rakentamansa camera obscuran kautta heijastanut mukaan myös ulkotilan. Pirilä tarvitsee kuviinsa huoneen, jätesäkeillä peitetyn ikkunan, jossa on pieni reikä valon tulla sisään ja muuttaa ulkopuolinen maailma seinään heijastuvaksi ylösalaisin piirtyväksi kuvaksi. Ja sitten hän tarvitsee tietysti oman kameransa, jolla hän kuvaa tilanteen. Pirilän kuvat ovat kuin totta ja runoa samaan aikaan. Transformaatio ei ole pelkästään biologian aluetta, vaan se kuuluu myös kaikkeen kulttuuriin. Se on vuoropuhelua, subjektin ja objektin ykseyttä, yhdessä olemista - eikä kukaan lopulta jää ulkopuoliseksi. Vielä Bachelardin sanoin: ”Vastakaiku on runon kuulemista, kajahtelu sen sanomista, omaksi ottamista.”