Fiascon alaotsikko on Moraalisia luhistumisia, ja sen teemat liikkuvat häpeästä epäonnistumisiin. Rauhallisina aikoina ihminen ei välttämättä joudu testaamaan moraalista sisintään, mutta kriisien läheisyydessä sekä yksilön että yhteisön puheen ja tekojen yhteys joutuvat koetukselle. Kuten eräs teoksen hahmoista sanoo: ”Eihän kukaan ole puheidensa veroinen, sillä lailla rohkea. Naurattaa oikein, kun muistaa mitä sitä kuvitteli. Että olisi ollut sellainen, millainen luuli olevansa.” Hannele Rantalan Fiascon henkilökuvat ovat syntyneet kolmen vuoden aikana. Kuvien hahmot ovat useimmille tunnistettavia, vaikka emme myöntäisikään heitä tuntevamme. Kuviin liittyvät lainaukset ovat heidän puhettaan; puhetta, jota meistä useimmat käyvät sisällämme, vaikka emme haluaisi sitä myöntää. Teos on fiktiivinen, mutta totta. Fiasco on teos myös kirjallisuudesta ja taiteesta. Hannele Rantalan teokset liittyvät kiinteästi kuvataiteen ja kirjallisuuden traditioon. Hän esittää kysymykset: mikä on taidetta, onko tämä taidetta? Millaisista aineksista taideteos syntyy?