Barrøyn perhe on selvinnyt toisesta maailmansodasta, ja Ingridillä on tytär saarelle
haaksirikkoutuneen venäläisen Alexandrin kanssa. Alexandr joutuu palaamaan Venäjälle Norjan ja Ruotsin vastarintaliikkeen avustamana.

Saarella on liikaa asukkaita, se ei ole enää Ingridin. Ingridin viattomuus ja hänen elämänsä saarella ajavat häntä seuraamaan Alexandria ja ymmärtämään jokaista vaihetta hänen matkallaan. Ingridillä on omat salaisuutensa ja matkaa tehdessään hän alkaa ymmärtää, kuinka vähän hän tiesi Alexandrista.

Ingrid hyväksyy kaiken, mitä hänelle tapahtuu, ja pysyy hiljaa riippumatta siitä, mitä hän saa tietää Alexandrin matkasta, koska menneisyyden tapahtumat ja niissä tehdyt päätökset määräävät hänen tulevaisuutensa. Matkansa lopuksi Ingrid ja Kaja palaavat Barrøyn turvaan.

Jacobsen kuvaa Norjaa vuonna 1946 maana, joka etsii uutta alkua elämässään. Hän kuvaa voimakkaasti ihmisen elämän merkityksettömyyttä, kun vuoret ja vuonot todistavat sen lyhyydestä.

Jacobsenin vähäeleisyys ja hänen kirjoituksensa rauhallinen tahti pitävät kaiken huomion Ingridin matkassa.