Kirjailija Unto Matinlompolo on pohjoisen tarinankerronnan perinteen ja murteen tunnetuimpia taitajia. Hänen vereksen kirjansa pohjana ovat lapsuudessa kuullut pirttipuheet edellisten sukupolvien elämästä ja niiden jatkumona omat muistikuvat työhön tarttumisesta vanhemitten opastuksella. Kirjalia itte praataa takapärmissä: ”Sanothaan että ihmisen häätyy muistela niin kauon ko muistaa. Ja kertoa muistonsa taas seuraaville polvile. Kertomusten välittämät tiot ovva historiaa siinä missä viralinenki syrjä menneisyytheen piirtyy. Nämäkki tarinat ovva enimäkseen suulisia eikä niistä ole jääny minkhäänlaista muuta kirjalista jälkeä. Muistition merkityksen paras mittari on se ko huomaa miten aika on muuttunu - tai son muuttanu ihmisen toimia ja ja elämää. Met jokhainen olema sen pitkän ketjun uusinta päätä, jonka vanhempi pää katoaa hämährään niinko pitkässä verkkojatassa. Met tosin tiämä että se jata loppuu tiethyyn kohthaan mutta elämän historia ei. Se pääsee niin kauas takasippäin ettei sen alkupäätä saata kuvitella. Molen omalta osaltani freistanu päästä nuita taka jäähneitä jälkiä niin kauas ko maholista. Mutta lyhyt on seki; vain haalenheita muistoja oman aikani kokemista ja kuuloista. Mutta mulle se piisaa. Mie olen eläny.“