Mitä kaikkea suomalainen sukututkija voi tänä päivänä saada selville, jos teettää itsestään nykyhetken parhaimpia DNA-testejä ja on valmis tekemään paljon töitä? Jos kääntää kaikki mahdolliset kivet ja lukee kaiken kirkonkirjoista, oikeudenkäyntien asiakirjoista ja muista kirjoitetuista lähteistä; perehtyy geneettiseen sukututkimukseen ja hyödyntää sitä täysimääräisesti, tutkii kartat, perehtyy seutua koskevaan arkeologiseen ja asutushistorialliseen tutkimukseen; ottaa vakavasti mutta kriittisesti suvussa kulkeneen perimätiedon; epäilee kaikkea mahdollista mutta on myös avoimella mielellä? Ja tekee myös jalkatyötä, menee paikkoihin, joista saattaa löytyä jotain kiinnostavaa? Paljon! Varmaa on kuitenkin myös, että totuuteen pyrkivä sukututkija kohtaa lukuisia pettymyksiä. Monta kertaa ratkaisevalta tuntuva löytö paljastuukin harha-askeleeksi, ja kaikki vaivannäkö tuntuu suurelta virheeltä. Mutta sitten... onneksi... tulee myös läpimurtoja. "Kantaisät" on kovakantinen ja kuvitettu, vertaistukena ja oppaanakin toimiva teos kaikille sukututkimuksesta kiinnostuneille. FM Tero Vesterbacka näyttää seikkaperäisesti ja havainnollisesti, mitä kaikkea sukututkija voi juuri nyt saada irti parhaiden DNA-testien tuloksista. Teos on erityisen hyödyllinen kaikille niille, joiden sukututkimuksen haasteeksi ovat muodostuneet kirkonkirjojen ja muiden asiakirjatietojen puutteet ja virheet. "Suomalaisen sukututkimuksen kivisimpänä peltona pidän suurten kuolonvuosien ja Uudenkaupungin rauhan välistä aikaa eli aikaväliä 1696-1721. Suurten kuolonvuosien aikana suomalaisia haudattiin joukkohautoihin, eikä tietoja löydy läheskään kaikista menehtyneistä. Monien selviytyneiden terveys romahti, joten he katosivat vaivaisina kerjäläisinä pois henkikirjoista. Väestökirjanpito loppui kokonaan isonvihan aikana, jolloin venäläiset kaiken tuhon huipuksi hävittivät suuren osan maamme väestöhistoriasta kirkonkirjoja polttamalla."