Kun kohtaa aidosti toisen ihmisen, syntyy jotain enemmän kuin mitä itse olemme. Syntyy yhteys, taju siitä, miten me kaikki olemme kytkettyjä toisiimme. Näin tapahtuu Aikalahjat-runoissa, joissa matkataan Lapin tuntureilta Arizonan rinteille yhdessä isän kanssa. Keskusteluissa ja tilassa aika lomittuu, eikä eilistä voi erottaa huomisesta. Suru sävyttää tekstiä, kulkee mukana syvänä, joskus niin mustana että siihen voi hukkua. Onneksi sanat kelluvat, välittävät välittämistä. kuka on sanonut että sanoilla voi käsittää joskus kuvittelen että ulotun rajalle melkein toisellepuolen kun kurotan pystyn puristamaan häntä kädestä "Puhuja miettii, mikä on todellista, ennalta määrätty kohtalo vai sattuma, ja hän saa näiden summaksi niin avaruuden kaiun, muistiaaveet kuin rantatöyräänkin - ehkä elämän totuudet tavoittaa tarkimmin runon muodossa." (Tuomas Aitonurmi, Runografi)