Syntynyt huumekauppiaaksi

Kale Puontin Pasilan Myrkky -dekkarisarjan toisessa osassa Helsingin huumepoliisi jäljittää sumeilemattomia, huumebisnekseen kasvaneita rikollisia.

Fatjon Milo tyri jäädessään kiinni rikoksesta, mutta tuomio on nyt istuttu, ja vankilan ovelta näytetään avointa tietä. Ihan ensiksi Milon on tavattava setänsä. Hän ohjailee Albaniassa suvun yritystä, jonka ydinosaamista on kansainvälinen huumekauppa. Uusi henkilöllisyys ja passi hoituvat käden käänteessä, ja pian Milo on taas Suomessa. Kauppa käy, ja se huomataan Pasilassakin. Kun kaksi nuorta tyttöä kuolee heroiiniin helsinkiläisessä hotellissa, tilanne on yhtäkkiä tulikuuma. Toista kertaa ei voi tyriä, Milon on otettava käyttöönsä järeämmät keinot.

Pasilan Myrkky -dekkarisarjan luonut poliisi Kale Puonti tuntee poliisityön ja alamaailman kuviot kuin omat taskunsa. Sarjan toisessa osassa Helsingin huumepoliisi jäljittää tekijöitä, jotka ovat imeneet rikollisen elämäntavan jo äidinmaidosta ja joille muita vaihtoehtoja ole tarjolla. Puontin tyyli on vähäeleinen, mutta rivien väliin tiivistyy paljon kokemusta, joka välittyy lukijalle äänettöminä kysymyksinä ja oivalluksina.