Koululaisen tietokirjaan on koottu yksiin kansiin helposti omaksuttavaan muotoon runsaasti innostavaa tietoa meitä ympäröivästä maailmasta. Se on kirjoitettu Suomi-painotteisesti, vaikka siinä tarkastellaankin koko maailmaa.

Mukaan on valittu joitakin erityisesti lapsia kiinnostavia aihealueita, kuten dinosaurukset eläinlajien historian yhteydessä, avaruus sekä miten esimerkiksi puhelimet ja tietokoneet toimivat.

Toisaalta mukaan on valittu myös hyvään yleissivistykseen vaadittavia aiheita, kuten esimerkiksi taide, musiikki ja kansojen historia. Muita kirjan käsittelemiä aihealueita ovat muun muassa: maantiede, Suomen historia, ihmisen keho, planeetta maa, luonto ja eläimet sekä ekosysteemit ja elinympäristöt.

Kirja on suunnattu noin 7-12-vuotiaille lukijoille, osa aihealueista sopii yläkouluikäisillekin.