Tampereen taidemuseon syksyn näyttely Siveltimen voima – kultakaudelta nykytaiteeseen on katsaus suomalaiseen ekspressionismiin ja vapaan maalaukselliseen taiteeseen. Harvoin yleisön nähtävillä olleet teokset on lainattu Suomalaiset taidesäätiöt ry:n kokoelmista. Näyttelyn taiteilijat ovat uudistaneet suomalaisen taiteen ilmaisua ja tuoneet siihen uusia sisältöjä ja lähestymistapoja. Yhteistä heille on ekspressiivinen maalaustapa ja vapaa siveltimenkäyttö. Näyttelyn taiteilijoita ovat mm. Helene Schjerfbeck, Ellen Thesleff, Fanny Churberg, Akseli Gallen-Kalella, Eero Järnefelt, Victor Westerhom, Tyko Sallinen, Jalmari Ruokokoski, Mauno Markkula, Yrjö Saarinen, Vilho Lampi, Esko Tirronen, Jaakko Sievänen, Teemu Saukkonen, Leena Luostarinen, Henry Wuorila-Stenberg, Emmi Kallio ja Viljami Heinonen. Kaikkiaan näyttely käsittää 150 vuotta Suomen taiteen historiaa. Suomen taiteen kultakaudella (n. 1880–1910) luotiin maamme taiteen kansallinen ilme. Taiteilijat kuvasivat Suomen kansaa, historiaa ja luontoa kansainvälisistä taidekouluissa omaksumiensa oppien mukaisesti. Vuonna 1917 perustettua Marraskuun ryhmää on pidetty merkittävimpänä taiteilijaryhmänä Suomen taiteen historiassa. Se nousi vasta itsenäistyneessä Suomessa taiteen suunnannäyttäjäksi, joka kuvasi kaunistelematta suomalaista luontoa ja kansaa tuoden samalla uuden modernin tyylin taiteeseemme. 1960-luvulla informalismi valloitti Suomen taiteen. Luontoon ja avaruuteen viittaavia maalauksia hallitsevat spontaanit siveltimenvedot, maalien valuttaminen, alkuvoimaisuus, intuitiivisuus ja vaistonvaraisuus. Kaksi vuosikymmentä myöhemmin Länsi-Saksasta 1980-luvulla Suomeen levinnyt uusekspressionistinen taidesuuntaus korosti maalaamisen intohimoa, emotionaalisuutta ja yksilöllisyyttä. Uusekspressionisteja kiinnostivat alitajunta, unet, seksuaalisuus, myytit ja historia. Nykytaiteessa ekspressiivisen ja maalauksellisen taiteen perintö elää moninaisena ja alati uudistuvana. 2000-luvulla keskeistä on taiteilijoiden yksilöllinen itseilmaisu ja vapaus, ei sitoutuminen rajoittaviin tyylisuuntiin. Taiteilijat ammentavat ja yhdistelevät vapaasti aineksia eri maalaustyyleistä, korkea- ja populaarikulttuurista, taiteen historiasta ja nykyhetkestä, abstraktista ja esittävästä ilmaisusta.