Kirjailija tapaa miehen, joka on naimisissa. He tapailevat salaa. Ensin on himo, sitten he rakastuvat. Olosuhteiden paineessa mahdottomasta tulee yhä mahdottomampaa. Taivassalon kirkkaassa, sydämen särkevässä romaanissa kirjailija kirjoittaa itsensä irti rakkaudesta, joka ei saa olla olemassa, niin suuresta että se täytyy ampua, amputoida, haudata syvälle maan uumeniin. Romaani kertoo siitä, millaista on elää tilassa, jossa ei halua enää elää muttei kuollakaan. Siitä, millä sanoin puhua, kirjoittaa keskellä tuota olemista, yrittää olla rehellinen, hintaan mihin hyvänsä. Lopussa minun pitäisi kuolla tutkii rakkautta, jolla ei ole toivoa. Se tekee kipeää mutta purkaa myös hauskan terävästi kliseitä, jotka ovat muuttuneet todeksi, eletyksi. ”Mitä se on, jos ei voi luvata mitään eikä voi antaa juuri mitään. Ei yhtään mitään. Sitä se on.”