6-10-vuotiaille suunnatussa Etsiväkaverit-sarjassa seikkaillaan yhdessä Vilkun ja Antonin kanssa, tällä kertaa sirkuksen jäljillä. Pienempikin lukija jaksaa vaivatta seurata tarinan käänteitä, koska tekstiä rytmittää runsas kuvitus. Kirjan kieli on helppoa ja selkeää, mutta jännityksestä ei ole tingitty. Saareen tulee sirkus! Tutuilla esiintyjillä on tänä vuonna luvassa yllätysnumero, josta kukaan ei tiedä mitään. Sirkuksen kanssa samalla laivalla saareen saapuu myös Vilkun ja Antonin Kasperi-ystävä, joka on kuullut sirkuslaisten suunnittelevan hyvin epäilyttäviä asioita. Nyt jos koskaan tarvitaan Etsiväkavereiden taitoja! Koska tutkimustyöstä näyttää tällä kertaa tulevan erityisen vaikea, Vilkku ja Anton haluavat Kasperin avukseen. Mutta juuri kun Kasperin pitäisi liittyä mukaan, tapahtuu jotain odottamatonta ja Etsiväkavereiden on jälleen selviydyttävä kahdestaan. Miten he voivat onnistua, kun vastassa on kaksi, kolme tai jopa neljä roistoa, joiden suunnitelmista on vaikea saada selkoa? Vilkku ja Anton tekevät parhaansa, mutta saavatko he sittenkään estettyä roistojen aikeet?