Toimihenkilöt ovat historiallisesti tehneet töitä työnantajien ja työntekijöiden ristipaineissa, ja luokkataistelun sijaan heitä on yhdistänyt ammatti-identiteetti tai kouluttautuneisuus. Toimihenkilöt ovatkin aktivoituneet työsopimustoiminnassa huomattavasti työntekijöitä myöhemmin.

Toimihenkilöt neuvottelupöydässä selvittää, kuinka toimihenkilöiden ja virkamiesten neuvottelut työehtosopimuksista syntyivät ja vakiintuivat osaksi suomalaista työmarkkinasopimisen kulttuuria. Samalla se avaa mielenkiintoisesti toimihenkilöiden itseymmärryksen muutoksia sotienjälkeisestä järjestäytymisestä globalisaation aikaan ja keskitettyjen tuloratkaisujen hiipumiseen.

Ensimmäinen yleisesitys aiheesta tuo uusia näkökulmia esimerkiksi STTK:n ja TVK:n vaiheisiin sekä yleiseen toimihenkilöistymiseen. Nyt suomalainen sopimusjärjestelmä on jälleen murroksessa ja koulutuksen rooli työelämässä yhä kasvaa, mikä vaikuttaa koko yhteiskuntaan. Millaisia suuntia tuleville neuvottelijoille on tarjolla suhteessa menneeseen?