Kari Sallamaan romaanin päähenkilönä on Karhu, joka kumaraisena laahautuu halki Saksanmaan kohti Trieriä, pyhiinvaelluksensa päämaalia palvomaan sen tuomiokirkossa säilytettyä aitoa Kristuksen ihopaitaa. Kukaan ei tiedä olennon oikeata nimeä, ei edes tekijä. Eikä sitä, onko se oikein ihminenkään. Jos se on eläin, aika hyvin se on oppinut filosofiaa, juristeriaa, valitettavasti myös teologiaa. Ainoa varma on, että hän on saksalainen, muu ei ole mahdollista. Karhu saapuu jollekin paikakunnalle, tiedustelee sen mahdollisuudet, aiheuttaa suuren sekasorron ja häipyy jatkaen matkaa. Jokaisesta tapaamisesta, keskustelusta viisaiden ja typerysten kanssa se muovaa elämänsä. On vain uskottava, tai sitten ei, Karhun lukuisia tarinoita alkuperästään ja kokemuksistaan. Hän (tai se) antaa monia mahdollisuuksia: oppinut, pappi, ritari tai minnelaulaja. Hän voinut olla myös onnensoturi, kuten käy ilmi keskusteluissa linnanherran ja ritarien kanssa. Hänen todellisista vaiheistaan tai mielipiteistään ei ole varmuutta, koska hän veijarin tapaan asettautuu dialogiin kulloisenkin tapaamansa henkilön, mahdollisen liittolaisen tai vastustajan mukaan, ottaen huomioon toisen henkilön luonteen, ominaisuudet ja omat pyyteensä tämän suhteen. Naisten osalta maku on kaikkiruokainen. Pyhiinvaelluksen ajankohta on elo–syyskuu vuonna 1522. Kyseessä on Saksan uskonpuhdistuksen aikakausi, tarkemmin ns. ritarien kapina, jolloin Franz von Sickingen ja Ulrich von Hutten tekivät sotaretken Trierin ruhtinasarkkipiispaa vastaan. Tämä ennakoi paljon isompaa kriisiä, suurta talonpoikaissotaa 1525. Ritarit tahtoivat uudistaa Saksaa humanistien ja Martti Lutherin hengessä, vähentää paavin valtaa ja nostaa valtakunnanritarien asemaa suhteessa ylhäisaateliin Brysselissä olleen keisarin eduksi.