David Suchet on paitsi rakastettu näyttelijä myös varsin taitava valokuvaaja, jolla on aina kamera mukanaan. Hänen elämänsä ja uransa vaiheet ovat ikuistuneet tunteita ja muistoja herättäviin kuviin, jotka nyt elävöittävät hänen ainutlaatuista muistelmateostaan.

Kirjaan on tallentunut mm. ikimuistoisia hetkiä ja näyttelijäkollegoita teatterista ja elokuvien kuvauspaikoilta.

Suchet on viisikymmenvuotisen teatteri- ja elokuvauransa aikana nähty lukemattomissa rooleissa, joista tunnetuin lienee Agatha Christien ikoninen etsivähahmo Hercule Poirot.

Kirjassaan Suchet kertoo lapsuusvuosistaan Lontoossa, juutalaisista juuristaan, rakkaudestaan musiikkiin ja valokuvaukseen sekä monipolvisesta näyttelijänurastaan. Kuvin ja sanoin hän palaa niin elämänsä huippukohtiin kuin aallonpohjiinkin. Näyttelijä kuvailee myös roolihahmojensa syntyä ja näyttelijäntyön muuttumista vuosien varrella sekä tietysti myös elämää Poirotin jälkeen.