Rakkautta ja valoa on kahden kestävyyskysymyksiin perehtyneen tutkijan ajankohtainen puheenvuoro ihmisen mahdollisuuksista ottaa haltuun oma kertomuksensa yhä epävarmempana näyttäytyvän tulevaisuuden edessä.

Nykyisessä suoritusyhteiskunnassa juoksemme aina vain nopeammin, mutta emme silti saavuta sitä, mitä tavoittelemme. Kun elämän päämäärä on jatkuva elintason nousu, siitä tulee suoritus, jonka onnistumista mitataan numeroilla. Silloin riittämättömyys, merkityksettömyys ja tarkoituksettomuus saavat sijaa kokemuksissamme.

Kilpailuun, suorittamiseen ja kuluttamiseen perustuvalle hyvän elämän tavoittelulle on vaihtoehtoja. Jokainen ohikiitävä hetki on mahdollisuus määritellä uudestaan, minkälainen elämä on elämisen arvoista. Tämän kirjan voima on myönteisissä tulevaisuuskuvissa, jotka antavat muodon muutokselle kohti parempaa ja samalla kyseenalaistavat vallitsevien ajattelu- ja toimintamallien mielekkyyttä. Teos pureutuu rakkauteen ja valoon: niihin kahteen voimaan, jotka viitoittavat tietä kohti hyvää tulevaisuutta.

Professori Arto O. Salonen on tulevaisuuden tekijä, joka on kiinnostunut ihmisenä kasvamisen mahdollisuuksista tekoälyistyvässä yhteiskunnassa, jossa elämän arvokkuus ja merkityksellisyys saavat yhä enemmän painoarvoa.

Mikko Kurenlahti on olemassaolon peruskysymyksistä viehättynyt uskonnontutkija, jota kiinnostavat yhteiskunnallisesti vallitsevat uskomukset maailmasta, ihmisyydestä ja elämän päämääristä.

Ari Jaaksin kuvat tekevät näkyväksi elämän laajuutta, sen mahdollisuuksia ja arvokkuutta.