Ann Jäderlund on muovannut teoksensa kahdestatoista vuosina 1992-2015 kirjoittamastaan runosikermästä. Tämä hienostunut kokonaisuus luotaa kehon aistillisuutta, nautintoa ja kipua runouden keinoin. Sen keskiössä on rakkauden yksinäisyys: sydämen pohjasta rakastaminen on sitä, ettei voi rakastaa ketään. Jäderlundin lyriikka on haurasta mutta vahvaa, mystistä mutta kutsuvaa, välillä brutaalia mutta aina tavattoman kaunista.