Metsän autuus on ensimmäinen kirjallisuushistoriallinen tutkimus, joka käsittelee luontoa suomalaisen kirjallisuuden aiheena ja kirjallisuuden maailmankuvan tekijänä barokista toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan. Kirjallisuuden luontosuhdetta tarkastellaan yhteydessä kristillis-uskonnolliseen perinteeseen, kirjallisuuden luontokäsitysten ja romantiikan vuorovaikutukseen sekä luonnon maallistumiseen. Teos esittää synteesin siitä, miten suomalaisen kirjallisuuden keskeisaihe on runsaassa kahdessa vuosisadassa kehittynyt ja muuttunut.