Taipumaton Tanner -sarjakuva-albumillaan arvostettu sarjakuvantekijä Mika Lietzén kertoo Suomen tarinan yhden sen rakentajan silmin.

Väinö Tanner (1881-1966) oli nuoren itsenäisen Suomen merkittävimpiä poliitikkoja. Työläisperheen lahjakkaan pojan tie ylioppilaasta ensimmäisen eduskunnan kansanedustajaksi ja edelleen pitkäaikaiseksi puoluejohtajaksi, ministeriksi ja osuusliikkeen toimitusjohtajaksi hakee vertaistaan maamme poliittisessa historiassa. Tanner koki eturivissä kaikki maamme alkutaipaleen käännekohdat, sekä menestykset että koettelemukset. Taipumaton demokratian ja parlamentarismin puolustaja, Tanner toimi järjen äänenä kun nuorta valtiota repivät ensin vuoden 1918 sisällissota ja myöhemmin 1930-luvun oikeistoradikaali liikehdintä. Suurimman haasteensa rauhan mies kohtasi sota-aikana, jolloin hän onnistui torjumaan ulkoisen uhan maamme itsenäisyyttä kohtaan - mutta maksoi siitä kovan henkilökohtaisen hinnan.

Kaikkien mullistustenkin keskellä Suomesta kehittyi vapaa, tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen hyvinvointiyhteiskunta, joka on edelleen kaiken menestyksemme perusta.