"Illalla tuuli oli lakannut. Taivas avautui korkeaksi ja kirkkaaksi. Jokin meni vartalon läpi viileänä aaltona. Sellaisina öinä mies oli usein kävellyt ja ottanut mittaa itsestään, ajatuksistaan ja rajoistaan. Kulkenut tietä pitkin kauemmas niin että kylä jäi vähitellen näkyvistä. Talojen ikkunoista tuleva valo ei leikannut hämärää, jossa pienen totuttelun jälkeen näki mennä. Oli se aika vuodesta, syksyn ja talven välissä. Kun mies aamulla heräsi, hän havahtui hitaasti kuin jähmettyneenä johonkin, jota oli miettinyt ja johon ei saanut otetta. Hän makaili selällään niin kuin tekee ihminen, joka ei enää nuku eikä oikein ole nousemassa ylös. Ei ollut kiire mihinkään, vaikka edessä olikin asia, joka piti suorittaa. Aamulla hän lähti..."