Luostarinmäki on pala vuoden 1827 palosta säästynyttä Turkua, ja se tekee paikasta erityisen. Erityisiä ovat myös sen kujilla kulkeneet ihmiset, vähävaraiset ja osin huono-osaiset, mutta myös alansa osaajat, jotka uurastuksen myötä ovat päässeet asumaan oman katon alle kaupungin kupeeseen. Teos valottaa hyvin oman kodin rakentamista tyyliin ”otetaan sitä mitä on”. Samaan tapaan muovautui aikoinaan niukka ja käytännöllinen sisustus. Kirja tuo esille elämän alueen kujilla, niin päivisin kuin illan pimetessä, sekä kertoo monipuolisesti mäen erilaisista asukkaista − timpureista ja muurareista, sirkustaiteilijoista ja soittoniekoista, mutta myös työttömyyden ja irtolaisuuden merkityksestä menneinä aikoina. Luostarinmäen kupeessa olleesta laajamittaisesta tupakanviljelystä kerrotaan omassa artikkelissa. Laajojen artikkelien lisäksi monenlaista tietoa antavat lyhyet faktaruudut.