Aikojen alusta nykyaikaan kertoo yhteisen maailmamme historiasta ymmärrettävällä selkokielellä. Kirjan aikamatka alkaa esihistoriasta ja jatkuu siitä vanhaan aikaan, keskiaikaan ja nykyaikaan. Tämä aikakausien kronologinen perusjako muodostaakin kirjan rungon. Historian lehtien havinaa rungon ympärille tarjoavat monipuoliset kuvaukset historian merkittävistä tapahtumista.

Historia on kertomus hallitsijoista, sodista ja suurista mullistuksista - mutta toisaalta myös tavallisista ihmisistä. Aikojen alusta nykyaikaan kertoo historian tapahtumista kummastakin näkökulmasta. Kirjassa paneudutaan historian keskeisiin merkkihenkilöihin, mutta kerrotaan myös siitä, millaisissa oloissa tavallinen kansa on kulloinkin elänyt.

Kirjassa on tietolaatikoita, joissa on pähkinänkuoressa lisätietoa historiaan jääneistä tunnetuista ilmiöistä, sanonnoista tai henkilöistä. Lisäksi jokaisen osion lopussa on tiivistelmäsivu Ajan kulku, jossa esitetään historian tapahtumat aikajanalla. Nämä osiot tuovat kirjalle uusia sovellusmahdollisuuksia oppimateriaalina. Myös upea nelivärikuvitus tuo kirjalle monipuolisia ulottuvuuksia: näyttävä ja selkeä kuvitus tukee tekstiä ja vie aikamatkalle myös sellaiset lukijat, joiden lukutaito on rajallinen.

Nykyaikainen maailma on käynyt läpi monipolvisen kehityksen. Jotta voi paremmin ymmärtää maailmaa jossa elää, on lähdettävä retkelle historiaan - on matkattava aikojen alusta nykyaikaan.