Ostrobotnia on kolmen Helsingin yliopiston pohjalaisen osakunnan yhteinen talo. Se valmistui vuonna 1912 Etu-Töölöön Kansallismuseon viereen. Tuolloin vielä kaupungin laitamilla sijainnut tontti oli aiemmin ollut töölöläisten kaalimaana. Parikymmentä vuotta myöhemmin Ostrobotnian viereen Arkadianmäelle nousi eduskuntatalo, ja vähitellen talon ympäristöön kohosi yhä uusia asuinkortteleita. Osakuntatalon sijainti Helsingin keskustan tuntumassa osoittautui erinomaiseksi.
Pohjalaisten paras paikka - Vi trivs bäst på Ostrobotnia on kirja yli 100-vuotiaasta osakuntatalosta, joka toimii yhä alkuperäisessä tarkoituksessaan. Talo huokuu isänmaallisuutta ja maakuntahenkeä. Ostrobotnialla on monia merkityksiä niin pohjalaisille kuin muillekin opiskelijoille sekä laajemmin helsinkiläisille. Talo on alusta lähtien ollut pohjalaisuuden näkyvin linnake Helsingissä. Pohjanmaalta tulleille tuhansille ja taas tuhansille ylioppilaille se on ollut toiminnan, harrastusten, juhlien ja yhdessäolon tärkein tyyssija opiskelukaupungissa - toinen koti niin kuin moni osakuntalainen vieläkin sanoo. 1960-luvulta lähtien myös Ostrobotnian ravintola-, kokous- ja juhlatilat ovat olleet kaupunkilaisten ahkerassa käytössä.