Tällaista feminismiä ei koulussa opeteta.

Mercedes Bentson kantaaottava ja tunnustuksellinen tekstikokoelma on armoton yhteiskunnallinen peili - mutta myös armollinen kuva erilaisuuden ja itsensä hyväksymisestä.

Linda-Maria Roine tarttuu sivaltavan räväkästi yhteiskunnallisiin epäkohtiin ja osoittaa, että rasismi ja sovinismi kukoistavat Suomessa, eikä arkipäivän syrjiviä ilmiöitä edes havaita valtaväestön näkökulmasta.

Tarvitaan korulauseiden takaa ongelmat esiintuovaa aktivismia, tarvitaan erilaista feminismiä.

Mercedes Bentso - Totuus ja tunnustus on valikoima tekstejä vähemmistöjen ja erilaisten päähänpotkittujen puolesta sekä oman tiensä löytämisestä, vaikeuksista selviämisestä ja hyvän kiertoon laittamisesta.

Linda-Maria Roine (s. 1993) on Mercedes Bentso -nimellä paremmin tunnettu suomalainen rap-artisti, jonka elämäkerta Mercedes Bentso - Ei koira muttei mieskään (2019, yhdessä Venla Pystysen kanssa) on myynyt kaikkiaan yli 30 000 kappaletta ja palkittu kahdella äänikirjapalkinnolla.