Saariston lapset kuvakirjana!

Saltkråkanin saaristoidylli, jossa Melkersonin perhe viettää kesälomaansa, on tuttu Astrid Lindgrenin Saariston lapset -romaanista. Nyt siitä kerrotaan ensimmäistä kertaa kesäisen värikkään kuvakirjan sivuilla.

Seitsemänvuotias Pelle rakastaa eläimiä, mutta omaa lemmikkiä hänellä ei ole. Ihan väärin, että Pampulalla on Laivuri-koiransa! Retkellä naapurisaarelle kuitenkin selviää, että siellä on kaupan kaniineja. Pelle tulee ikionnelliseksi! Mutta ennen kuin poika pääsee kotiin ihka oman kaniininsa kanssa, hän ja Pampula saavat kokea varsinaisen seikkailun - he joutuvat keskelle ukonilmaa ja merihätään. Onneksi Laivuri on mukana matkassa...

Astrid Lindgren (1907-2002) on maailman luetuimpia lastenkirjailijoita. Tarinansa Saariston lapsista (1964) Lindgren kirjoitti alun perin Olle Helbomin ohjaamaa, Suomessakin jo monille sukupolville rakasta tv-sarjaa varten. Kaikkien aikojen ensimmäisen Saariston lapset -kuvakirjan on kuvittanut ruotsalainen Maria Nilsson Thore (s. 1975), jonka omasta tuotannosta on julkaistu suomeksi kaksi Kolmikko-kuvakirjaa.