Uudet elokuvasäveltäjät Nils-Eric Fougstedt ja Heikki Aaltoila raikastivat suomalaista elokuvamusiikkia myöhäisromanttisilla laulelmillaan. Tuore suosikkitähti Leif Wager ponnahti sota-ajalle tyypillisten pukudraamojen ja hittilaulu Romanssin ansiosta suoraan elokuvayleisön sydämiin. Suurin osa tämän kokoelma CD:n kappaleista osoittautui hyvin harvinaisiksi, koska gramofonilevyjen painosmäärät olivat sotavuosina pieniä. Erityisesti naisten äänten esiin nostamiseksi on kokoelmaa varten hyödynnetty runsaasti myös elokuvien ääniraitoja. Ansa Ikonen ja Maaria Eira lauloivat parhaimmat ja monipuolisimmat elokuvalaulunsa, joissa lähennyttiin suomalaista liediä. Eiran tähdittämä elokuva Ballaadi (1944) pohjautui ensimmäisen suomalaisen oopperan Kaarle-kuninkaan metsästyksen valmistusprosessiin. Elokuvalaulujen kirjo on valtava; myös amerikkalaistyylinen swing valtaa alaa jopa sota-ajan talkoopellolla. Toisaalta kuultiin kansanperinteeseen nojaavaa jenkkaa tai kehtolaulua, mutta myös eksoottisempaa, kaukokaipuista rumbaa ja tangoa. Jopa kansanlauluista laadittiin uusia sovituksia elokuvalevytyksiä varten. Klaus Salmi ja Pentti Viherluoto loivat musiikkia turkulaiseen, vain sota-ajan kestäneeseen elokuvatuotantoon. Matti Jurva ja Georg Malmstén jatkoivat sotapropagandan jälkimainingeissa.