Kuusi omaäänistä teosta julkaissut "syväkirjailija", FM Matti Veijola saneli vanhat lehtikirjoituksensa tietokonetiedostoiksi ja muokkasi niiden pohjalta vielä yhden kirjan. Sen kärkiteemana on elämänfilosofisen humanismin perintö. Humanistin elämänviisaus on omaelämäkerrallinen asiateos vähillä ja vähäaromisilla fiktiomausteilla. Kirja kertoo pääasiassa tekijän ajattelusta, vähemmän hänen elämänvaiheistaan. Lähtökohtana on elämänkatsomuksellisen humanismin perintö. Muita kärkiaiheita ovat mm. itsekasvatus ja henkinen kasvu. "Saattelusanojen" ja niitä seuraavan johdannon jälkeen kirja koostuu viidestä eri osasta, joista jokaista hallitsee jokin teema. Teoksen kaksi ensimmäistä osaa sisältää 1970-luvulta alkaen pääosin Aamulehdessä julkaistuja artikkeleja ja esseitä. Perinpohjainen muokkaus- ja tuuletustyö on ollut tarpeen. Kyllä siellä elämänviisauskin muhii, ellei koko ajan punaisena lankana esille pilkistele. Seuraavat kaksi osaa sisältävät elämän inspiroimia palautteita ja kannanottoja. Tekijä maustaa keitosta pienimuotoisemmilla kannanotoilla. Tekstien aihepiiri ja laatu vaihtelevat kouluun, opiskeluun ja työelämään tai suomalaiseen kulttuuriperintöön liittyvistä kirpeistäkin kannanotoista aina elämän marginaalista esiin nouseviin koomisiin tai traagisiin trivialiteetteihin. Näistäkin teksteistä moni on nähnyt päivänkoiton Aamulehden sivuilla. Päätösosan nimenä on Humanistin herkkyystaajuudelta. Sen alussa on otoksia kirjailijan aiemmista teoksista. Osaan sisältyy myös teosesittely Seitsemän sopuisaa sisarusta. Tekijä käy siinä läpi koko kirjallisen uransa, fokusoiden teos teokselta yksittäisiin "perheenjäseniin". Viimeinen essee on kirjailijan omakohtaisen kokemuksen ja inspiraation sanelema Ikäihmisen yllätyslöytö. Tarjoilu päättyy "poeettiseen tuoksukimppuun" sekä "loppukonvehtiin".