Uskonnollisuuden uusi nousu on yllättänyt asiantuntijat ja ajan tarkkailijat. Aiemmin oletettiin yleises-ti, että uskonnot käyvät tarpeettomiksi ja vähitellen häviävät sitä mukaa kuin tiede ja teknologia edistyvät ja hyvinvointi lisääntyy. Uskontojen uusi tuleminen näkyy erityisesti kristinuskon ja islamin kasvussa.

Kristinuskon historia on täynnä yllätyksiä ja odottamattomia käänteitä. Tässä kirjassa kiinnitetään huomiota siihen, miten historian suuret murrosvaiheet eri aikoina ovat johtaneet kirkot kriisiin, joissa niiden olemassaolo on ollut uhattuna, mutta samalla kirkoille on avautunut uusia mahdollisuuksia uudistumiseen.

Kirjassa esitellään myös Suomessa vähän tunnettuja aasialaisia, afrikkalaisia ja amerikkalaisia teo-logisia tulkintoja kirkkojen ja niiden lähetystyön vaiheista.

Dosentti, teologian tohtori Risto A. Ahonen on osallistunut laajasti kansainväliseen keskusteluun kirkon missiosta sekä sen vaikutuksesta kulttuuriin ja yhteiskuntaan. Hän on toiminut pappina ja tutkijana, Suomen Lähetysseuran teologisena sihteerinä ja Lapuan hiippakunnan pääsihteerinä.